tiistai 15. lokakuuta 2013

Kaapolle FH:ssa ensimmäinen 1-tulos

Lauantaina 15.10 kävimme Sastamalassa kokeessa.

Keli oli hyvä ja alustat sekä mukavaa 20cm rehua että kultivoitua peltoa.

Jälki lähti rehulta, jossa oli myös kaari ja eka esine. Nämä menivät hyvin. Seuraavaksi tuli alustanvaihto ja tässäkään ei tempo muuttunut. Harha sujui hyvin, en huomannut koiran tarkastaneen edes sitä. Seuraava piikki tuotti sen verran ongelmia, että Kaapo tarkasteli n puolen koiran mitan ennen kuin valitsi suunnan. Seuraava suora, siellä ollut harha ja piikki oli ok ja samoin sitäkin seuraava suora ja piikki. Eli meillä oli tässä kaaviossa kolme piikkiä kultivoidulla alustalla. Näiden jälkeen tuli ojanylitys ja alustanvaihto takaisin rehulle, tässä ei ollut mitään ongelmaa. Rehulla kulmat olivat kultivoitua paremmat. Harmiksemme toiseksi viimeisen esineen Kaapo merkkasi muttei ilmaissut. Viimeinen esine oli ok. Tosin esineilmaisut olisi saaneet olla kauttaaltaan nopeammat.

Pisteitä kertyi tasan 90. Tämä on ensimmäinen ykköstuloksemme FH2-luokasta.

Hyvä Kaapo ja onnea 6-vuotiaalle mussukalle!


Kaapolle on mahdollisesti tulossa jälkeläisiä loppuvuodelle. Liinuskan kennelin Steiroller Pirre-Linalle odotetaan juoksuja alkaviksi hetkellä minä hyvänsä.

Liinuskan sivut: https://sites.google.com/site/kennelliinuskan/

torstai 10. lokakuuta 2013

Fannille BH

Fannia saakin jatkossa tituleerata BH:n kera. Eli vihdoin uskaltauduttiin osallistumaan käyttäytymiskokeeseen. Tuomarina oli Antti Konttinen ja paikkana Hyvinkää.

Oltiin viimeisessä parissa ja viimenen suorittaja. Saatiin hyvä ja ehjä tottis ja Fanni työskenteli omalla koulutustasollaan. Viilattavaa riittää, mutta onneksi tässä on talvi aikaa. Kaupunkiosuus sujui myös mallikkaasti. Ei ole Fannin käyttäytymisessä mitään huomautettavaa.

Taitava tyttö on Fanni!

Videonpätkä tottiksesta: