tiistai 14. toukokuuta 2013

Fannin ja Kaapon kuulumisia

Treenikausi on käynnistynyt todella nihkeästi, johtunee kesän viivästymisestä. Kahden koiran treenaaminen ei myöskään ole aivan helppoa. Toista pitäisi valmistella kokeisiin ja toiselle tehdä peruskoulutusta, on tässä vaan puuhaa.

Peltokausi avattiin Inkoossa. Fannin osalta aletaan keskittymään kulmiin ja tyhjiin. Toistaiseksi Fanni vaikuttaa hyvänenäiseltä koiralta ja on motivoitunut jäljestäjä. Se on jäljellä mukavan aktviivinen, eli jos joutuu tekemään tarkistuksen se reagoi tosi nopeasti palatakseen takaisin jäljelle. Nenä pysyy hyvin maassa ja työskentely on suht keskittynyttä suhteessa vähäiseen treenimäärään.

Kaapon päänmenoksi kehitetään pellolle nyt vireen ylläpitoon keskittyviä harjoituksia. Tavoitteita tälle kaudelle ei pellolle oikein ole, mutta eiköhän me johonkin peltokokeeseen kuitenkin osallistuta.

Maastolajeista on treenailtu harvakseltaan kaikkia etsintäkokeen osa-alueita. Koekausi käynnistyy toukokuun lopussa. Vielä pitäisi tottiksessa saada koira kuosiin ja muutama häiriötreeni alle, niin voisi vähän toiveikkaammin lähteä kokeeseen. Tälle kaudelle ei olla otettu yhtään voittajan paikallaoloa, tämä pitänee vielä varmistaa ennen koetta.

Fannin kanssa on tehty tottista aktiivisesti ja pikku-Justiinalla alkaa olla perusasiat hallussa. BH-kokeeseen on vielä matkaa, mutta perusteet kaikkiin liikkeisiin (voittajaan saakka) on rakennettu. Puruissa kulutetaan kaksi iltaa viikossa ja siellä Fanni on edennyt ihan mukavasti.

Fannin treenivideo maaliskuun alusta:
http://youtu.be/guKMEqhigPs

Pari kuvaa treeneistä (kuvat: Jaana Pajala):