maanantai 3. joulukuuta 2007

Kaupunkiottelu

Hienoa Vantaan joukkue!

Kaupunkiottelu 2007 pidettiin tänä vuonna Lohjalla. Vantaan joukkuetta edustivat Heidi ja Pablo, Mirja ja Nera sekä Titta ja Ramses. Ryhmänjohtajana toimi Vesa. Tänäkin vuonna Vantaa oli menestyksekäs ja voitti ottelun hyvillä pisteillä (melkein sadan pisteen erolla seuraavaan). Lisäksi Ramses keräsi päivän parhaat henkilökohtaiset pisteet.

Ottelussa oli tottelevaisuus-osio sekä pari ketteryystelinettä. Maasto-osuus suoritettiin rakennusetsintänä. Tyhjilleen jäänestä 3-kerroksisesta ja 3-rappuisesta talosta oli aikaa 15 min etsiä 4 maalimiestä. Ohjaaja sai ohjata koiraa ainoastaan ekalta tasanteelta. Ekassa rapussa oli yksi ja rapussa ei ollut häiriöitä. Toisessa rapussa oli myös yksi maalimies ja häiriönä oli savu. Kolmannessa rapussa oli 2 maalimiestä ja häiriönä oli kovia ääniä sekä musiikkia.

Ramses nosti 3 maalimiestä ja merkkasi viimeisen. Jostain syystä ilmaisu uupui. Kaikki muu sujuikin hyvin. Saatiin erinomaiset pisteet ohjattavuudesta, taktisesta toiminnasta ja ilmaisuista.

sunnuntai 19. elokuuta 2007

Koiraisia kesäkuvia

Jörön syntymäpäivän kunniaksi pidettiin kuvaustuokio


Ramses noutopuuhissa



Kapula saa kyytiä


Sieppari ruispellossa


Jörppä 1 vee


Paikallamakuun mallinäytös


Ja me kaikki yhdessä istutaan


Mun kukka! Ei kun mun!


Heitä jo se pallo


Ramseksen aurinkotervehdys





Jörö ja synttärikukat

sunnuntai 12. elokuuta 2007

Ramseksen jälkeläiset 7-viikkoisina

2.8. suuntasimme kohti Merikarviaa katsomaan Ramseksen jälkeläisiä, jotka kovaa vauhtia lähestyivät luovutus ikää ja uusia koteja. Äitikoira Fara (Nugadogin Geisha) oli jo palannut omaan kotiin.


Poseeraamisen taito on hyvä opetella jo nuorena


Ja kyllähän näillä korvilla poseeraakin


Ja ryhmäkuvan vuoro, kaikki avustajat ovat tarpeen! 5 pentua tarvitsee vähintään neljä assistenttia, ainakin tässä tapauksessa...


Ja tulevat toto-koirat pääsevät valloilleen







"Kauanko tässä pitää oikein olla?"





"Ottakaa nyt ne hemmetin kuvat!"


Isältäkin peritty tyyli "ylpeä hännästään"


Ja nyt lähdetään leikkimään!


Mitäs kivaa siellä oikein on?





Jotta kuulisin sinut paremmin


Me yhdessä tässä poseerataan


Nugadogin Isin Tyttö


Iskä ja Isin Tyttö tekemässä tuttavuutta








Joko päästään ulooooos


Ja taas ryhmäposeerausta


Kuka ehtii ensin?




sunnuntai 5. elokuuta 2007

Tervakosken päänäyttelyssä 28.7.2007

Tänäkin vuonna suuntasimme kohti Tervakosken päänäyttelyä


Tiia ja Juuso


Leiri, joka piti sisällään noin kuuden uroshoffin energian. Ulkopuolisilla ei ollut katokseen asiaa...


Niina ja Basti odottelemassa kehään menoa


Mika ja Ego


Vuoden 2006 PK-hoffin pyttyä hakemassa Anu ja Neo


Vuoden 2006 tokomestarit Lili ja Qira


Ramses oli käyttöluokan ykkönen

tiistai 17. heinäkuuta 2007

Ramseksen jälkeläisiä

Ramses ylpeänä esittää:

9.6. syntyi Nugadogin Geishalle viisi pientä hoffin pentua. Näistä yksi on isänsä mukaisesti pikimusta viimeistä karvaa myöten. Näin ollen tytär sai nimen Nugadogin Isin-Tyttö. Kuvissa pennut ovat noin kolmen viikon ikäsiä.



Kaksi pennuista on blondiuroksia ja kaksi merkkarityttöjä.



torstai 12. heinäkuuta 2007

Vaellusreissulla Karhunkierroksella




Pitkän ajomatkan piristeeksi löytyi myös taidetta. ps. kuka ei kuulu joukkoon?


"Upeet maisemat täällä"


Ja pitkospuita riitti loputtomiin...


... Samoin jylhiä maisemia


Hiiri hädässä kivenkolossa


Toisinaan tie oli hyvin kivinen...


... Ja toisinaan portaat ei loppuneet vaikka kuinka toivoi


Mikäs tässä on pitäessä taukoa?


Voidaanko nyt jatkaa jo matkaa?...


... Eikä poseerattais jatkuvasti?


Rukan huipulla ei tuullut vaan satoi


Tätä leiriä vartioin minä!


Onks turkki hyvin, näkyykö reput?